Kesän kiireisin sesonki ei jätä tilaa kompromisseille, ja siksi Kahvila-ravintola Håkans luottaa Metro-tukun tukeen.
”Meillä on hektinen kesä edessä, joten apuja saatetaan kaivata nopeallakin aikataululla”, ennustaa yrittäjä Jenny Angeria-Öhman.
Ravintolapäällikkö Petri Parikka on samaa mieltä:
”Saatavuus ja yhteyshenkilön tavoittaminen on meille äärimmäisen tärkeää.”
Yhteistyö sai alkunsa ravintola-alan messuilta ja on kasvanut luontevaksi kumppanuudeksi, jossa asiantuntemus näkyy konkreettisesti arjen sujuvuudessa ja esimerkiksi menujen viiniparituksissa. Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden: varmuus siitä, että apu on aina lähellä. Aluemyyntipäällikkö Sari-Anna Neuvonen tiimeineen pitää huolen siitä, että asiakkaan toiveisiin vastataan myös silloin, kun tahti on kovimmillaan.
”Kesällä asiakkaat tekevät nopealla tahdilla päätöksiä, ja tähän tarvitaan meiltä apua reaaliajassa. Sitä varten täällä ollaan!”
Kuumimmankin sesongin vilskeessä yhteyttä pidetään matalalla kynnyksellä ja onnistunein lopputuloksin.
”Metro-tukun kanssa yhteistyö on aina toiminut”, toteaa Angeria-Öhman.
Tehokas kumppanuus vapauttaa ravintolayrittäjältä aikaa siihen, mikä merkitsee eniten – asiakkaiden kokemuksiin.