Wihuri Metro-tukku blogi

Tekijät esiin - Gastronomie 1/2021

Kirjoittanut Wihuri Metro-tukku | 13.7.2021 6:30

Wihuri Metro-tukun Gastronomie-lehti on valittu kansainvälisen Folio Awards -kilpailun finaaliin! 

Folio Awards on maailman arvostetuimpia designkilpailuita, jossa palkitaan vuosittain digi- ja printtijulkaisuiden kansainvälistä parhaimmistoa. New Magazine Design -kategoriassa finaaliin valitun Gastronomie-lehden konseptiuudistus toteutettiin keväällä 2021 yhdessä Kubo Creative Agencyn kanssa. 

 

Jokaisen ravintolan, konseptin ja annoksen takana on tekijä. Ilman tekijöitä ravintolasalien soiva sinfonia ja keittiöiden intohimoiset työn äänet sammuvat. Tämän olemme jo osittain saaneet kuluneen vuoden aikana kokea.

Me Wihuri Metro-tukussa koemme vahvasti, että alan tekijöitä ei nosteta tarpeeksi esille. Gastronomie’n uudistusta suunnitellessamme nyrkkisääntönämme oli, että halusimme antaa ravintola-alan ammattilaisille heidän arvoisensa lehden. Meille Wihuri Metro-tukussa on tärkeää olla mukana yrittäjän arjessa – työparina ja kumppanina – ja luoda yhdessä onnistumisen ja menestyksen edellytykset. Uudistettu Gastronomie on ennen kaikkea manifesti alan tekijöille.

Niinpä tässä lehdessä vieraillaan näyttelijä ja ravintoloitsija Satu Silvon kasvisravintola Silvopleessä Helsingin Hakaniemessä. Hän puhuu vahvasti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja elävän ravinnon puolesta. Aivan toisenlaisissa tunnelmissa ollaan vastaavasti Jari-Jukka Kallungin JJ’s BBQ:ssa, joka on kuin matka syvään etelään, vaikka ollaankin Salossa. 

Työssä jaksamista ravintola-alalla pohtii puolestaan BasBas Kulman Noora Sipilä, Vuoden Tarjoilija vuosimallia 2018. Ja kuulumisensa kertoo myös Smakby:n Michael Björklund, Vuoden Kokki 1997 ja paljon muuta. Pääsemme kuulemaan myös Linnea Vihosen tatuoinnin tarinan.

Uudistetun lehtemme johtotähtenä loistavan Kanrestan Maria Koivulan sanoin: ”Haetaan kuppi kahvia ja ryhdytään hommiin!”

 

Riikka Sundqvist, päätoimittaja

 

Lue uudistettu Gastronomie 1/2021 täällä >>

 

Aiemmin julkaistut Gastronomiet löydät täältä