Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin vuoden alussa aloittanut catering-yritys Lucky Tart loihtii värikkäitä tarjoiluja yritysjuhliin ja illanistujaisiin. Juhlissa tarjottavat nähdään yhä useammin tärkeänä osana tapahtuman teemaa ja kokonaisuutta.
Metro-tukun Konepajan demokeittiöstä nousee kauniita annoksia. Niitä viimeistellessään kokit Pipsa Hurmerinta ja Meri-Tuuli Väntsi juttelevat niitä näitä samalla, kun he poseeraavat valokuvaajalle tottuneesti.
Pitkästä urasta televisiossa ja kameran edessä on monessa asiassa hyötyä. Yhteiset projektit ovat osoittaneet, että myös ystävysten persoonat ja työtavat sopivat loistavasti yhteen.
”Kun toiselta meistä tippuu hanskat, toinen nappaa ne ilmasta, eikä se ole mikään ongelma”, Meri-Tuuli kiteyttää.
Vuonna 2018 pitkään ruoka-alalla työskennelleet Pipsa ja Meri-Tuuli juonsivat yhdessä Samassa liemessä -televisio-ohjelmaa, jonka pohjalta syntyi samanniminen keittokirja ja podcast, joka tarjoilee suoraa puhetta ruoasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.
”Me ollaan tehty yhdessä tv:tä, radiota, podcasteja ja kirjoja, mutta yritystä ei aiemmin olla perustettu”, Pipsa jatkaa.
” Ehkä me lähdetään politiikkaan seuraavaksi”, Meri-Tuuli vitsailee.
Sitä ennen on kuitenkin Lucky Tartin vuoro.
Catering-yritys Lucky Tart syntyi, kun Pipsa ja Meri-Tuuli kuulivat tarpeeksi monesta suunnasta, että juuri heidän tyyliselleen ruoalle ja osaamiselle olisi pääkaupunkiseudulla kysyntää.
Lucky Tartin värikäs, rehevä ja maistuva ruoka kumartaa Ranskaan ja Etelä-Euroopan suuntaan. Meri-Tuuli syntyi Portugalissa ja sen jälkeen hän on asunut sekä Tansaniassa että Ranskassa, jossa myös Pipsa asui vuosia työskennellessään mallina Pariisissa. Siellä ranskalaiseen keittiöön kuuluu paljon pohjoisafrikkalaisia vivahteita, jotka maistuvat myös Lucky Tartin makumaailmassa.
Kun yritys aloitti toimintansa vuoden alussa, selvisi, etteivät innostuneet kyselyt jääneet pelkäksi puheeksi. Nyt Annankadulla sijaitseva keittiö on jo jäämässä pieneksi ja yrittäjät etsivät suurempaa tilaa toiminnalleen.
”Homma lähti liikkeelle tosi hyvällä rytinällä. Saimme heti niin paljon tilauksia, että pääsimme stressitestiin, jonka avulla pystyimme saman tien hiomaan konseptimme kuntoon”, Meri-Tuuli kertoo.
”Yhtä museota lukuun ottamatta olemme jo päässeet tekemään hommia kaikille niille yrityksille, jotka olivat business planissamme”, jatkaa Pipsa.
Marimekko, Supercell, Storytel, Lancome, Helsingin Juhlaviikot, Design Week… Lucky Tartin portfolio täyttyy muodin sekä taide- ja kulttuurialan yrityksistä, jotka tähän mennessä ovat antaneet yritykselle hyvin vapaat kädet visioidensa toteuttamisessa.
”Mitä enemmän on tunnettuutta, sitä vapaammin pääsee tekemään. Asiakkaamme luottavat meihin ja tietävät, ettei meiltä tule sushibuffaa vaan teemme ruokaa omalla tyylillämme. Emme tee kaikkea kaikille, vaan ajatuksenamme on, että tarjoilisimme samaa ruokaa samalla tapaa myös omille ystävillemme”, Meri-Tuuli sanoo.
Työparina Meri-Tuulin vahvuus on yksityiskohtien hiominen ja tarkkuus, josta on hyötyä esimerkiksi tarjousten teossa ja budjetoinnissa. Pipsa puolestaan on kehittäjä, ideoija ja mahdollisuuksien näkijä. Vahvuutenaan naisilla on myös fantastinen verkosto, jolta löytyy ihmisiä monelta alalta.
”Olemme 30 vuotta luoneet tätä sienirihmastoa ja nyt olemme Linnanmäellä ja vetelemme kaikista naruista”, Pipsa nauraa.
Tärkeä yhteinen ominaisuus naisilla on pelottomuus. Siten oli selvää, että jos tehdään, tehdään heti isosti.
”Ajattelimme heti, että nyt ei aleta askartelemaan mitään tai nypertämään pikkuhiljaa kotona. Päätimme heti ottaa pankkilainan, palkata työntekijöitä, ostaa auton – ja tilata saman tien 100 kalleinta viinilasia.”
Pipsa ja Meri-Tuuli näkevät catering-alan ja palveluun kohdistuvien odotusten muuttuneen paljon viimeisessä kymmenessä vuodessa. Enää ei riitä, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Määrän sijaan asiakkaat haluavat vähemmän mutta parempaa.
”Ihmiset ovat oppineet syömään parempaa ruokaa”, Pipsa summaa.
Täyden lautasen sijaan nyt nautitaan mieluummin kauniita sormisyötäviä. Buffalle vaihtoehtoja tarjoavat pöytään tarjoillut annokset, joissa valittavana on pari pääruokaa. Myös alkoholin kulutuksen suhteen tavat ovat keskieurooppalaistuneet, eikä määrä enää ole samalla tapaa keskiössä.
”Toisaalta on kiinnostava kysymys, ovatko trendit muuttuneet vai onko meillä nyt erilaiset resurssit tarjota jotain enemmän”, Meri-Tuuli pohtii.
Catering-keikkojen lisäksi Lucky Tart järjestää keikkaillallisia Järvenpäähän vasta avatulla Aino Areenalla. Kolmen ruokalajin illallisen tilaaminen onnistuu keikkalippua ostaessa ja halutessaan aterian voi nauttia keikkaa katsellen.
”Ravintolatilasta näkee suoraan lavalle. Esimerkiksi Hectorin keikalla monet nautiskelivat punaviiniä kynttilän valossa lopetellessaan samalla jälkiruokaansa”, Meri-Tuuli kertoo.
Aino Areenan kolmen ruokalajin menulla on nautittu matchalla täytettyjä tuulihattuja ja kukkoa viinissä dijon-perunamuusin kera. Lauri Tähkän keikalla menu oli italialainen, koska artisti rakastaa Italiaa.
”Artisti vaikuttaa menun suunnitteluun jonkin verran. Sannin keikalla ruoka voi olla kokeilevampaa, kun taas vaikka Kaija Koon keikalla suosimme tutumpia makuja. Se on meille itsellemmekin tosi kivaa, ettemme tee samanlaista joka kerta”, Pipsa kertoo.
Konsepti on hyvä esimerkki siitä, kuinka catering-tarjoilujen halutaan tukevan tapahtuman teemaa sekä sisältöä ja olevan siten osa kokonaisuutta. Osa kulttuuria itsessään.
Pipsan ja Meri-Tuulin mukaan valitettavan harva kokki visioi aitoa yhteyttä ruoan, taiteen, musiikin ja ravintoloiden välillä, vaikka he tunnistaisivat asiakkaiden kaipaavan ravintoloilta yhä vahvempaa elämyksellisyyttä.
Tästä naiset ovat keskustelleet vieraidensa kanssa esimerkiksi ravintoloita ja ruokakulttuuria käsittelevässä Ruokatunti-ohjelmassaan, joka viiden vuoden tauon jälkeen kuuluu jälleen Radio-Helsingissä keskiviikkoisin.
”Kysyn aina kokeilta, milloin he viimeksi kävivät teatterissa tai monessako galleriassa he ovat käyneet parin viime vuoden aikana. Sä et voi olettaa, että sut otetaan vastaan kulttuurin kentällä, ellet itse halua olla osa heidän kulttuuriaan”, Pipsa sanoo.
Pipsa ja Meri-Tuuli itse lukeutuvat kulttuurin ja taiteen suurkuluttajiksi, joille elämykset toimivat yhtä lailla inspiraationa kuin työn vastapainonakin.
Teatterin ystävänä Pipsa kertoo viehättyneensä viimeksi Martti Suosalon kiertävän Sirkuksen esityksestä. Arkkitehtuuria rakastava Meri-Tuuli taas hakee elämyksiä Didrichsenin taidemuseosta, jonne matka itsessään on antoisa.
Keikkojen, gallerioiden, teatterin ja elokuvien lisäksi tärkeä henkireikä on matkustelu. Viikon Pariisin reissulla aihioita syntyy pitkälle eteenpäin.
”Emme kuitenkaan ole kokkeja, jotka varaavat viisi ravintolaa samalle päivälle, vaan tykkäämme ennemmin haahuilla toreilla ja turuilla ja potkia katukiviä. Ja käydä ravintoloiden lisäksi myös gallerioissa”, Pipsa sanoo.
Pipsan ja Meri-Tuulin lisäksi Lucky Tartin henkilöstöön kuuluu catering-päällikkö, tarjoilija, yksi lähes täyttä päivää tekevä keittiömestari-freelancer sekä keikkatyöläisiä tarpeen mukaan.
Suurin toimeksianto yritykselle on ollut 300 hengen yritysjuhlat, mutta ovat he toteuttaneet juhladinnereitä kodeissakin.
Pienimuotoisempia tilaisuuksia palvelemaan yritykseltä aukeaa pian Lucky Tart -verkkokauppa, josta voi tilata cateringin annoksia suoraan kotiovelle tai vaikkapa lounaspalaveriin. Palvelu sopii erityisesti niille, joista juhlien tai illanistujaisten järjestäminen kotona olisi kivaa, mutta liian työlästä.
Tilanteiden eläminen ja viime hetken muutokset ovat catering-työssä perusarkea. Keikoilla keittiö pystytetään aina uuteen paikkaan ja yksityiskohtia viilataan vieraiden tuloon saakka.
Asiakkailleen Lucky Tart haluaa olla kumppani, jolle uskaltaa soittaa kaikissa tilanteissa, silloinkin kun suunnitelmat menevät uusiksi viime hetkellä.
Näin käy esimerkiksi silloin, kun asiakas ilmoittaa, että puolet ruokailijoista ovatkin vegaaneja tai kyselee gluteenittoman leivän perään, kun vieraat ovat jo pöydässä. Silloin sanotaan, että hoituu ja haetaan leipä vaikka lähimmästä kaupasta.
”Kyllä me lähdetään siitä, että jos asiakas jotain haluaa, me hoidetaan se heille. Iloksemme olemme huomanneet, että Wihuri Metro-tukussa palveluasenne on samanlainen. Meillä on ollut tilanteita, joissa tarvitsemme yhtäkkiä 50 gluteenitonta piirakkapohjaa huomiseksi, ja he ovat, että okei, me tuodaan ainekset”, Pipsa kehuu.
Tämä artikkeli on julkaistu Gastronomie-lehdessä 2/2024. Tutustu julkaisuihimme.