Wihuri Metro-tukku blogi

Kuukauden tavarantoimittaja: Meira

Kirjoittanut Wihuri Metro-tukku | 1.2.2024 6:36

Reilusti parempiin hetkiin

Meira on jo yli sadan vuoden ajan tuonut makua suomalaisten elämään. Valmistamme omassa tuotantolaitoksessamme Helsingin sydämessä, Vallilassa, Suomen suosituimpia kahveja sekä maan maukkaimpia mausteita ja kastikkeita.  

Vastaamme Horeca-asiakkaidemme tarpeisiin ensiluokkaisista raaka-aineista valmistetuilla tuotteilla ja laadukkaalla palvelulla.

Vallilan paahtimossa paahdetaan mm. Kulta Katriina sekä Segafredo -kahvia. Olemme yli 20 vuotta olleet osa kansainvälistä Massimo Zanetti Beverage -konsernia ja sen myötä valikoimaamme kuuluvat myös maailmalla tunnetut Segafredo-espressokahvit.

Segafredo-suodatinkahvisarjan kuuluvat: Segafredo Pausa, Biondo, Intenso, Dolce ja Forza. Viime vuoden syksyllä lanseerasimme suomalaiseen makuun suunnitellut uutuudet, kylmät RTD-kahvijuomat.

Meira on myös kotimainen maustetalo, jonka mausteet valmistetaan aina tuoreimmasta sadosta. Valikoimaan kuuluvat lisäksi laadukkaat sinapit ja ketsupit sekä salaattikastikkeet, joiden täyteläinen maku on peräisin aidoista mausteista, yrteistä ja sinapista. Suurimmalla osalla mausteseoksista sekä Meira ketsupilla, sinapilla ja salaattikastikkeilla on Avainlippu-tunnus.

 

Tutustu tuotteisiin:

Kulta Katriina Perinteinen 500 g sj

Kulta Katriina Tumma Paahto 500 g sj

Segafredo Pausa 450 g sj

Segafredo maitokahvijuoma Caramel Macchiato 235 ml

Meira Sinappi 950 g

Meira Ketsuppi 950 g

Meira Hieno Merisuola 800 g

Meira Basilika 130 g

Meira Talon Salaattikastike 5 kg

Meira Sinappinen Salaattikastike 5 kg