Wihuri Metro-tukku blogi

Gastronomie 1/2022 - Ystävyyden voima

Kirjoittanut Wihuri Metro-tukku | 5.5.2022 7:23

Kannattaisiko ystävien kanssa perustaa yritys? Kun hyvien ystävien kanssa saa loistoidean, eikö sitä olisi täydellistä lähteä yhdessä toteuttamaan? Eikö se, että yhtiökumppanit tuntevat toistensa taustat, vahvuudet, heikkoudet ja motivaatiotekijät, olisi vahvin mahdollinen perusta menestyksekkään liiketoiminnan rakentamiselle?

 

Lue Gastronomie 1/2022 tästä 

 

Näinhän se varmasti on, ainakin teoriassa. Silti kaikki liiketoimintaa pyörittäneet tietävät, että yrittäjyyteen kuuluu väistämättömästi myös riskejä ja tilanteita, joissa ihmisten väliset suhteet joutuvat koetukselle.

Ennen kuin nimet pistetään paperiin, on hyödyllistä miettiä, kuinka mahdolliset vastoinkäymiset ja taloudellinen epävarmuus vaikuttaisivat ystävyyteen. Olisiko hyvää ystävyyttä valmis riskeeraamaan?

Tässä Gastronomie’ssa kerromme asiakkaistamme, jotka ovat uskaltaneet heittäytyä yrittäjyyteen ystävyyden voimalla. Tarinoita yhdistää tahto kasvaa, kehittyä ja menestyä yhdessä vahvan kumppanuuden ja yhteisen vision siivittämänä.

Yrittäjyys luo ystävyyteen uuden kerroksen, johon kuuluu ymmärrys siitä, kuinka tärkeitä hyvä viestintä, joustavuus ja keskeinen arvostus ovat yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kumppanuus on myös Wihuri Metro-tukun uuden strategian keskiössä. Olemme ravintolayrittäjän työpari, mukana niin kiireisessä arjessa kuin sparraamassa ja tuomassa inspiraatiotakin.

Tässä meitä ohjaa intohimomme ruokaan ja yhdessä menestymiseen. Haluamme tuntea asiakkaamme ja ymmärtää heidän liiketoimintaansa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, luoden näin vahvan pohjan pitkäaikaiselle kumppanuudelle ja luottamukselle.

Hyvät ystävät, mukavia lukuhetkiä ja oikein mukavaa kesää!

 

Gastronomie-lehden aiemmat numerot löydät täältä.  Voit tilata Gastronomien uutiskirjeenä täällä.