Turun CT-ravintoloille Metro-tukku on yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista. Tukku on pitänyt aktiivisesti huolta, että juuri oikeat tuotteet niin laadun kuin hintapisteen osalta ovat ravintoloiden käytössä.
Carola ja Tero Sintosen CT-ravintolat Turussa avasivat 2017 jokirantaan Nooan, mikä toimi myös pilottina yhteistyölle Metro-tukun kanssa. Loppuvuodesta sopimukset allekirjoitettiin kattamaan kaikki CT-ravintolat.
”Alusta asti meillä oli hyvä henki ja nopeasti yhteisymmärrys, mitä tukkutoiminnan pitää olla. Nooan kohdalla huomasimme, että Metro-tukku on todella hyvä, niin yhteistyön laajentaminen oli helppoa”, kertoo CT-ravintoloiden keittiötoimenjohtaja Simo Hallikainen.
Hallikaisen mukaan kaikki toimitusvarmuudesta nopeaan palveluun toimii Metro-tukun kanssa ja ykkösjuttu onkin, että apua on aina saatavilla.
”Ikinä ei jäädä pulaan, vaan Simo (Hemminki, aluemyyntipäällikkö) hoitaa puuttuvat tuotteet paikalle.”
”Auttaminen ja tavoitettavuus ovat vahvuutemme. Keittiöissä eletään hetkessä ja on tärkeää, että aina saa jonkun tukusta kiinni. Jos esimerkiksi lounaan burgerisämpylät ovat unohtuneet tilauksesta, saamme tuotteet asiakkaalle vartissa. Nopea reagointi erottaa meidät kilpailijoista”, asiakkuudesta alusta asti vastannut Simo Hemminki vahvistaa.
Yhteistyön alun jälkeen CT-ravintoloiden joukko on kasvanut alkuperäisestä viisikosta Fontana, Tårget, di Trevi, Nooa ja Piazza neljällä uudella paikalla Hugge, Nobi, Agnes sekä Båthusen. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat vierasvenesatamat Nauvossa ja Turussa.
”Jokainen on omanlainen paikkansa. Di trevi tarjoaa tapaksia ollen espanjalainen ja välimerellinen, kun Tårget edustaa italialaista ja Nooa modernia skandinaavista keittiötä. Hugge on kasvisravintolamme ja Nobi aasialainen. Agnes on klassinen ja skandinaavinen ravintola-kahvila ja Båthusen suosittu kesäravintola”, Hallikainen esittelee.
Päivittäistavaraa liikkuu paljon, joten oikeiden tuotteiden löytäminen on elintärkeää, ja se onnistuu vain jatkuvalla yhteistyöllä tukun kanssa.
”Simo on yhteydessä aina hinnoittelun vaihtuessa ja kertoo hyvistä tarjouksista, mikä tasoittaa paljon katepuoltamme. Volyymit päivittäisessä käytössä olevissa tuotteissa kasvavat tosi isoiksi, jolloin helposti kertaantuu jokainen säästetty euro.”
Hallikainen onkin kiitollinen tukun aktiivisuudesta tuotteiden tarjoamisessa.
”Viimeksi kuukausi sitten saimme ostetuimmista tuotteistamme listaa, jossa oli Metron oman merkin vaihtoehdot vastaaviin tuotteisiin. Kun vertasi hintoja, oli päätös helppo.”
”Pelkällä majoneesin vaihdoksella rahaa jää viivan alle vuodessa 5000 euroa enemmän”, Hemminki muistelee vertailun tuloksia.
Hallikainen painottaa, että tuotteiden laadusta ei ikinä tingitä kustannustehokkuuden tavoittelussa.
”Taso ei saa laskea. Olemme siirtyneet yhä enemmän Metron omaan tuoteperheeseen, koska laatu ja hintapiste ovat hyvät. Meillä menee paljon esimerkiksi Metron briossisämpylöitä, parmesaania, broileria ja mausteperhekin alkaa olemaan joka ravintolassa.”
Samalla laadun ja kustannustehokkuuden kaavalla Metro Fresh Cutin valmiiksi pilkotut kasvikset ovat kasvattaneet osuuttaan CT-ravintoloissa.
”Tilaussysteemi on loistava, kun saa seuraavaksi päiväksi. Laatu ja hinta ovat hyvät, minkä merkitys korostuu erityisesti kesällä määrien kasvaessa. Ei ole järkeä, että kokkimme täällä leikkaavat. Fresh Cut tuo kustannustehokkuutta ja antaa keskittyä olennaiseen”, Hallikainen sanoo.
Metro Fresh Cut -tuotteissa suurimmat menekit CT-ravintoloissa ovat punasipuliviipaleelle, kaali-salaattimixille ja punakaalisuikaleelle.
Hallikaisen on helppo tiivistää yhteistyön ydin Metro-tukun kanssa: kaikki toimii.
”Helppous kaikessa, ei ole tehty asioita hankaliksi. Verkkokauppa kehittyy koko ajan, raportointityökalut ovat hyvällä tasolla ja puhelimella saa kiinni. Meillä ei mene turhaa aikaa asioiden hoitamiseen, vaan tilauksen voi näpytellä kännykällä kylmiössäkin.”
Hallikainen iloitsee tämänhetkisestä kolmen vuoden sopimuksesta Metro-tukun kanssa.
”Onneksi yhteistyö Metro-tukun kanssa jatkuu. Olemme supertyytyväisiä.”