Tamperelaisen Siipiweikot-ravintolan Siipitaksi-idea lähti vitsistä, mutta nyt suosio on yllättänyt yrityksen. Korona-ajassa pärjäämisessä on auttanut myös tiivis työyhteisö ja äänekkyys sosiaalisessa mediassa.
– Vitsailimme, että viedään vaikka siivet asiakkaillemme itse, jos he eivät pääse meille. Kun keskustan ravintolamme sitten hiljeni, päätimme henkilökuntamme voimin kokeilla ideaa, Siipiweikkojen toimitusjohtaja Laura Yli-Houhala kertoo.
Tulisen maukkaalla kastikkeella ryyditettyjen kanansiipien myynnin vauhdittamisen lisäksi oman kuljetuksen tavoitteena oli lisätä henkilökunnan työtunteja. Näin isommilta lomautuksilta on ainakin toistaiseksi vältytty.
Siipiweikoilla on Tampereella kaksi ravintolaa. Keskustan ravintolan lisäksi Tampellan ravintola keskittyy vain ulosmyyntiin Woltin ja Foodoran noutojen kautta. Keskustan ravintolasta lähtevän Siipitaksin tarkoituksena ei ole kilpailla asiakkaista Woltin ja Foodoran kanssa, vaan palvella kauempana olevia alueita, kuten Annalaa, Vuoresta ja Lielahtea, joilla kotiinkuljetusta ei ole saatavilla.
– Näiden alueiden ihmiset ovat olleet aivan innoissaan siitä, että kerrankin heilläkin on mahdollisuus tilata ruokaa kotiin, Yli-Houhala sanoo.
Viikolla Siipitakseja on ajossa yksi ja viikonloppuna kaksi tai kolme, mutta kysyntää olisi useammallekin autolle. Nyt Siipitaksin osuus keskustan ravintolan myynnistä on noin 30%.
Wings-annosten ja -plattereiden lisäksi taksilla voi tilata myös holittomia juomia, karkkeja ja sipsejä, joihin dippailla sooseja ja dippejä. Koska taksilla tilataan ruokaa usein koko perheelle tai isommalle porukalle, ovat platterit yksittäisiä annoksia suositumpia.
Aluksi keittiötä mietitytti, kuinka siivet kestäisivät pidemmän kuljetuksen, mutta palaute on ollut positiivista.
– Kuljettaessa siivet pehmenevät hieman, mutta kastikkeessa marinoituessaan niiden maku monen asiakkaan mukaan jopa paranee. Kyllä ne edelleen ovat ihan superhyviä, Yli-Houhala vakuuttaa.
Siipien salaisuus on hänen isänsä Pekka Yli-Houhalan 26 vuotta sitten Amerikasta tuoma kastike, jonka avulla hänen perustamansa Siipiweikot aloitti siipibuumin Tampereella. Sittemmin yritys on avannut kolme franchising-ravintolaa Helsinkiin. Myös niissä pilotoidaan Siipitaksia parhaillaan.
Kuljetuspalvelun lisäksi Siipiweikot on panostanut monenlaisiin kampanjoihin, noutotarjouksiin ja lahjakortteihin – ja pannut somen laulamaan.
– Myös työntekijämme ovat jakaneet postauksiamme tosi aktiivisesti. Meillä on supertiivis työyhteisö ja olemme alusta saakka miettineet selviytymisideoita yhdessä. Kaikki työntekijämme ovat olleet näissä talkoissa hienosti mukana ja esimerkiksi pitäneet kesälomiaan jo nyt.
Vaikka vielä on vaikea ennustaa, kuinka ihmisten ostoskäyttäytyminen kriisin aikana kehittyy, Yli-Houhola uskoo, että yrityksen pitkä historia ja lojaali asiakaskunta auttavat selviytymään kriisin yli.
– Vaikka viimeiset viikot on olleet yhtä tunteiden vuoristorataa, on mahtavaa, kuinka uskollisia asiakkaamme ovat olleet ja kuinka kannustavaksi ilmapiiri on tässä tilanteessa muuttunut.