Wihuri Metro-tukku blogi

Japanilainen keittiö

Kirjoittanut Wihuri Metro-tukku | 26.3.2020 10:19

Japanilainen keittiö toi mukanaan maistuvia makupareja.

Yksi keittiö on noussut vahvana ruoka-alan trendikartalla. Japanissa ruoka on osa ihmisen persoonaa, ei vain pelkkää polttoainetta. Ruokaa arvostetaan ja kunnioitetaan. Laadukkaiden raaka-aineiden lisäksi ruoan tuoksulla, rakenteella sekä esillepanolla on suuri merkitys.

Vähemmän on enemmän

Japanilainen ruoka perustuu selkeisiin ja laadukkaisiin raaka-aineisiin, joita käsitellään kunnioittaen ja ruokahävikki minimoiden. Lisäksi monelle japanilaiselle ruoan ulkonäkö on yhtä tärkeää kuin sen maku. Aitoon japanilaiseen ateriakokonaisuuteen kuuluu aina myös soijakastiketta, misoa tai dashia.
Valmistimme japanilaisen keittiön maistuvia annoksia runsasmakuisine lisukkeineen ja kastikkeineen. Inspiroiduimme myös grillaamisesta, joka on avainasemassa monissa nousevissa japanilaisen keittiön erikoisuuksissa. Makumatkan raaka-aineiksi valikoitui mehevät Kariniemen® siipikarjatuotteet sekä suussa sulavat lihatuotteet. Hyvää ruokahalua!

Okonomiyaki on munakasta, pannukakkua tai pizzaa muistuttava perinneruoka, joten se on helposti
omaksuttavissa myös suomalaisiin ruokamieltymyksiin. Paistoksen pääraaka-aine on ohueksi leikattu kaali, mutta lisäsimme annokseen vielä rapeutta ja makua HK Amerikan Pekonilla®. Resepti on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!


KAALIPANNUKAKKUA JA PEKONIA
0,2 kg HK Amerikan Pekoni® (4626)
0,15 kg vehnäjauhoja
0,005 kg leivinjauhetta
0,01 kg sokeria
0,005 kg suolaa
0,120 kg kananmunaa
0,2 l dashilientä (dashipulveria löytyy Orient-marketeista)
0,025 l paahdettua seesamiöljyä
0,5 kg valkokaalia ohuina suikaleina

Lisäksi
majoneesia
Bulldog-kastiketta (HP sopii myös)
kevätsipulia hienonnettuna
kuivattuja katsuobushi-kalahiutaleita
norilevähiutaleita

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja suola isossa kulhossa.

Riko kananmuna toiseen astiaan, lisää dashiliemi ja seesamiöljy. Sekoita tasaiseksi ja lisää massa jauhojen joukkoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Nostele joukkoon ohueksi suikaloitu kaali.

Kuumenna leveä pinnoitettu paistinpannu ja levitä pekoniviipaleet tasaiseksi kerrokseksi pannulle. Anna
ruskistua ja käännä pekonit.

Kaada kaalitaikina pekonien päälle ja säädä lämpöä miedommalle. Kypsennä 5-6 minuuttia. Tarkista, että
pannukakku on ruskistunut pohjalta kauniisti ja käännä. Jatka kypsentämistä, kunnes molemmat puolet
ovat ruskistuneet ja taikina hyytynyt.

Livauta kaalipannukakku tarjoilulautaselle pekonipuoli ylöspäin. Viimeistele majoneesilla, Bulldogkastikkeella, kevätsipulilla, kalahiutaleilla ja norilla. Tarjoa lämpimänä.

Karaage on japanilaiseen tapaan valmistettua friteerattua kanaa eli ns. popkornikanaa. Helppo ja nopea
selkeiden makujen yhdistelmä toimii erinomaisena vaihtoehtona pikaruoalle. Aterian harkittu esillepano on tärkeä osa ruokahetkeä – olipa se sitten vauhdikas tai rauhallinen. Vahva suositus!

Japanilaista friteerattua kanaa ja togarashia
1,2 kg Kariniemen Kananpojan Rapea paneroitu Boneless Wing (7726)
0,15 kg täysmajoneesia
Togarashi-mausteseosta
0,1 kg lehtisalaattia
sitruunaa viipaleina

Paista broileripalat rasvakeittimessa tai yhdistelmäuunissa rapeiksi. Valuta ja tarjoa salaatin, sitruunan ja
togarashilla maustetun majoneesin kanssa.

Tuotteet:
6409100077266 Kariniemen Kananpojan Rapea paneroitu boneless wing 2 x 2 kg, pakaste
2091462600004  HK Amerikan Pekoni® n. 2 kg
2091162500000  HK Viljapossun Niska n. 2,3 kg
2077237400000  Kariniemen Kananpojan Rintafilee, maustamaton 150-180 g, n. 4,4 kg