Wihuri Metro-tukku blogi

Hävikin minimointi lähtee Metro-tukulla oikeasta asenteesta

Kirjoittanut Wihuri Metro-tukku | 23.9.2024 4:32

Erinomaista hävikkiviikkoa kaikille! Metro-tukulla hävikin minimointi alkaa tilauksesta ja jatkuu ylijääneiden tuotteiden lahjoittamisella. Tärkeintä on jokaisen sitoutuminen hävikin pienentämiseen.

Joka syksyinen hävikkiviikko kutsuu jälleen keskustelemaan ruokahävikistä. Metro-tukun laatu- ja vastuullisuuspäällikkö Petri Laurila tiivistää, että tukkukaupalla ruokahävikin minimointi on ennen kaikkea aktiivista tekemistä.

”Työ lähtee ostoeräkokojen määrittämisestä, että varaston riitto kohtaisi mahdollisimman hyvin kysynnän. Tietysti uutuuksien kohdalla on vaikeampaa ennustaa menekkiä, mutta tutuissa tuotteissa järjestelmät tukevat hyvin seurantaa ja ohjaavat oikeisiin ratkaisuihin.”

Kun tuote on logistiikkakeskuksen varastoon tai tukkuun tiensä löytänyt, on päiväysten säännöllinen seuranta seuraava askel hävikin hallinnassa.

”Kun tuotteiden käyttöiän loppu lähestyy, ovat erilaiset kampanjat ja alemyynnit tapa saada tavaraa eteenpäin. Lopulta tarjoamme käyttökelpoisia tuotteita hyväntekeväisyytenä erilaisille ruoka-aputoimijoille ympäri Suomea. Näitä kaikkia prosessin vaiheita hiomme säännöllisesti. Hävikin määrä on Metro-tukulla keskeinen toiminnan laatumittari, minkä myötä hävikkilukuja seurataan aktiivisesti ja niihin reagoidaan nopeasti.”

Jokaisen sitoutuminen hävikin pienentämiseen on tärkeää onnistumiselle.

”Pelkkä osaaminen ei riitä, vaan asenne ratkaisee. Yrityksenä olemme mukana elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksessa, jonka myötä yhdeksi toimintamme tavoitteeksi on asetettu vähentää ruokahävikkiä pysyvästi 30 % vuoteen 2026 mennessä vuoden 2019 lähtötasosta. Metro-tukun työntekijät kokevat hävikin pienentämisen tärkeäksi tavoitteeksi, mikä näkyy päivittäisessä tekemisessä.”

 

Kohti uusia tavoitteita

Systemaattinen työ on jo kantanut hedelmää, ja Metro-tukun hävikki on pienentynyt yli 30 % tavoitteen mukaisesti. Seuraavaksi tähtäimessä on puolittaa lähtötasovuoden 2019 hävikkimäärä vuoteen 2030 mennessä.

”Olemme hyvin matkalla tavoitteeseen. Hävikkiviikko on aina loistava tilaisuus pysähtyä katsomaan kokonaisuutta, olla tyytyväinen tähän asti tehtyyn työhön sekä kirkastaa pitkän tähtäimen tavoitteita. Tukkuna olemme olennainen osa turvallista ja vastuullista elintarvikejärjestelmää, jonka ruokahävikin minimoinnissa jokaisella toimijalla on merkittävä rooli”, Laurila päättää.