Pancho Villa -ravintoloiden operatiivinen johtaja Teemu Vanharanta ja tuotevastaava Esa Huotari ideoivat kauppoihin myytävän burriton. Pakkaukset ja niiden EAN-koodit järjestyivät Metro-tukun avulla. Nyt annoksilla on saatu jo yhden ihmisen lomautus peruttua.
Franchising-periaatteella toimivalla Pancho Villalla on 33 meksikolaisravintolaa Suomessa. Tällä hetkellä ravintoloista on auki enää 13 ja suuri osa henkilökunnasta on lomautettu.
– Se kertoo hyvin, miten korona on vaikuttanut meihin. Myynti on pysähtynyt seinään. Jo ennen kuin ravintoloiden aukioloja rajoitettiin myynti laski 30–50 prosenttia. Pahimmillaan lasku on ollut 90 prosenttia, vaikka olimme silloin vielä auki normaalisti, Pancho Villa -ravintoloiden tuotevastaava Esa Huotari kertoo.
2019 oli Pancho Villalle hyvä: uusia ravintoloita avattiin, ja esimerkiksi Seinäjoella Pancho Villa valittiin parhaaksi ravintolaksi. Alkuvuonna jatkui viime vuoden hyvä vire.
– Yhtäkkiä koko maa menikin suppuun. Siihen emme voineet vaikuttaa mitenkään. Meillä on ollut kova huoli huipuista työntekijöistä, joista jokaisesta haluaisimme pitää kiinni.
Take awayta ja annoksia kauppaan
Huoli sai Pancho Villan johdon toimimaan nopeasti. Normaaleista viikottaisista ketjujohdon palavereista siirryttiin vähintään kerran päivässä pidettäviin videoneuvotteluihin, joiden tarkoitus oli selvittää yhdessä mahdollisuudet toimia uudessa tilanteessa.
Ensimmäiseksi take away -alaa hallitsevien Woltin ja Foodoran palvelut otettiin käyttöön myös osassa sellaisa ravintoloita, joissa niitä ei ole aiemmin käytetty.
– Oululainen yrittäjäpariskunta kysyi meiltä lupaa aloittaa itsenäiset kotiinkuljetukset. Nyt he toimittavat ilmaiseksi ruokaa kotiin viiden kilometrin säteellä kahdesta ravintolasta Oulussa ja yhdessä Raahessa. Kaikilla tähän ei tietenkään ole mahdollisuutta, sillä monessa ravintolassa ei ole töissä tarpeeksi ajokortillisia. Mikään valtakunnallinen ratkaisu ei siis ole, mutta osoittaa oma-aloitteisuutta ja luovuutta, jota yrittäjillämme on, Huotari sanoo.
Kun take away -kuljetukset saatii sujumaan, alettiin Pancho Villassa miettiä sitä, miten tuotteet saataisiin vähittäiskauppaan.
– 48 tuntia siitä, kun aloin tehdä annoskokeiluita, selvittää mikronkestäviä astioita ja kartoittaa mahdollisia kauppiaita, saimme ensimmäiseen kauppaan myyntiin possuburritot. Tiistaina 31. maaliskuuta meiltä lähti yli 100 burritoa seitsemään eri kauppaan. Makuja on nyt kolme: possun lisäksi kana ja vege.Tuotteita myyvien kauppojen määrä kasvaa jatkuvasti, ja burriton lisäksi kehitteillä on toinenkin annos. Tällä hetkellä kaikki kaupat ovat Pirkanmaalla.
– Näin saimme jo ensimmäisen lomautetun työntekijän takaisin töihin. Kauppojen burritot valmistetaan Ratina-kauppakeskuksen Pancho Villassa, joka suljettiin aiemmin.
Burritoannoksien lisäksi Pancho Villalla ideoidaan jo uutta annosta vähittäismyyntiin.
Apua puhelinsoitolla pakkauksiin ja viivakoodeihin
Jyväskylässä asuvalle Esa Huotarille on muodostunut hyvä suhde Metron paikallisen pikatukun yhteyshenkilöön. Kun hän alkoi ideoida burritoja, oli puhelimeen helppo tarttua.
– Otan aina yhteyttä yhteyshenkilööni, jos tarvitsen apua tuotteiden suhteen. Tässä tilanteessa sain apua tukusta siihen, että löysimme burritoille oikeanlaiset rasiat. Pakkaus on äärimmäisen tärkeä asia, kun puhutaan vähittäiskaupan tuotteista.
Pancho Villan burritojen saaminen kauppoihin vauhdittui myös päivittäistavaroiden EAN-viivakoodeilla.
– Vähittäiskauppamyynti oli ihan uusi juttu meille, ja kaupat toivoivat, että burritoissa olisi EAN-koodi. Otin viikonloppuna yhteyttä Metron Antti Leisténiin ja pyysin apua. Tiesin, että Wihuri Metro-tukussa tehdään paljon koodeja omiin tukkutuotteisiin, joten heillä on kokemusta asiasta. Maanantaiaamulla Antti toimitti minulle koodit burritoihin.
Pancho Villan tavoitteena on, että uusilla toimintatavoilla saadaan mahdollisimman moni lomautettu työntekijä takaisin töihin. Esimerkiksi Pirkanmaalla pilotoitua kauppamyyntiä laajennetaan mahdollisesti myös muihin kaupunkeihin.
– Koronalle emme voi mitään, mutta ainakin tämä on osoittanut sen minkä jo tiesimmekin: meillä on koossa huippuporukka yrittäjiä ja työntekijöitä. Tässä tilanteessa kaikki tsemppaavat. Me emme luovuta.
Kirjoittaja Jenni Junkala, KUBO